Nyt jos koskaan tarvittaisiin vihreää viisautta koulutuspolitiikkaan. Toivottavasti asetelmat ja hallitus vaihtuvat kevään eduskuntavaalien jälkeen.
Viimeiset vuodet ovat olleet pääsääntöisesti surullista kuultavaa koulutuspolitiikan saralta, lähinnä leikkauspolitiikkaa, joka on johtanut subjektiivisen päivähoito-oikeuden poistamiseen, perusopetuksen valtionosuuksien leikkaamisen, ammatillisen koulutuksen uudistuksen epäonnistumiseen ja korkeakoulujen rahoituksen pienentymiseen. Viimeisien vuosien aikana koulutuksesta on leikattu lähes 1,5 miljardia. Kaiken huippuna tietysti vielä opiskelijoiden opintukia on leikattu ja opettajat rypevät palkkakuopassa, etenkin lastentarhanopettajat.
Miten tämä näkyy sitten arjessa? Olen toiminut yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana yli 20 vuotta ja muutoksen huomaa selkeästi. Ryhmäkoot ovat kasvaneet ja samalla integraation lisääntyessä levottomuus, keskittymiskyvyttömyys ja oppimisvaikeudet ovat lisääntyneet. Pahimmillaan tämä näkyy oppilaiden ja opettajien väsymyksenä ja turhautumisena. Surullista on ollut myös huomata, että erityisesti lukutaito on heikentynyt, etenkin pojilla, mikä vaikuttaa kaikkeen opiskeluun ja oppimiseen.
Omassa koulussani vietimmekin viime syksynä lukuviikkoa, jolloin nuoret keskittyivät koko viikon valitun teeman mukaisiin tieto- ja kaunokirjoihin. Lisäksi viikon aikana oli kirjailijavierailuja ja lukumotivaatiotapahtumia. Viikko sai nuorilta paljon kiitosta ja kirjastomme kävijämäärät lähtivät reippaaseen nousuun. Uusi opetussuunnitelma korostaakin erilaisten ilmiöiden oppimista ja monenlaisia ja uusia oppimisympäristöjä. Tämä on yksi hyvä tavoite, mutta valitettavasti esimerkiksi erilaisiin teemaviikkoihin tai teatteri- ja museovierailuihin ei ole juurikaan rahaa. Uusi opetussuunnitelma sisältää paljon hyvää, mutta olen kyllä huolissani siitä, saako perustaitojen oppiminen riittävästi tilaa tulevaisuuden koulussa.
Perustaitojen ja erilaisten asioiden oppiminen on monelle lapselle ja nuorelle haastavaa isossa ryhmässä, jossa ei ole saatavilla riittävästi yksilöllistä tukea. Integraatio on mielestäni monessa tilanteessa hyvä asia. Viimeisen kymmenen vuoden aikana onkin lähes kaikki erityiskoulut lakkautettu ja erilaisista erityisryhmistä kouluissa luovuttu. Tilalle on tullut kolmiportaisen tuen malli, jossa nuori voisi saada yleistä tukea, tehostettua tukea tai erityistä tukea. Paperilla tämä malli toimii, mutta valitettavasti monessa koulussa on aivan liian vähän resursseja erityisopetukseen, mikä näkyy siinä, että osa nuorista alkaa syrjäytyä jo alakoulussa.
Ammatillisessa koulutuksessa on tämän hallituskauden aikana tehty reformi, jonka tarkoituksena oli uudistaa ja kehittää ammatillista koulutusta. Tuloksena on lähes katastrofi, jossa opetuksen määrää on leikattu rajusti ja opetusvastuuta on siirretty työssäoppimiseen työpaikoille. Tätä uudistusta ei ole kuitenkaan resurssoitu, vaan pallo on heitetty yrityksille. Jos opiskelijalle käy hyvä tuuri, hän saattaa saada hyvää ohjausta ja huonolla tuurilla ajelehtii oman onnensa nojassa. Julkisuudessa on viime aikoina kuultu monta tarinaa, kuinka ammattitaito on niin heikkoa, että opettajat toteavat, että nuoria ei voi päästää harjoitteluun ja työelämään. Tämä ei ole todellakaan meidän nuortemme vika, vaan järjestelmän, joka on tällä hetkellä käytössä. Lähiopetuksen määrää tulisi lisätä ja taata jatkossakin ammattitaitoista työvoimaa yrityksiin. Laadukas toisen asteen koulutus on jokaisen nuoren oikeus.
Valitettavasti tämä sama leikkausilmiö näkyy myös ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa. Ammattikorkeakoulut ovat olleet myös leikkauspaineiden kourissa ja monille opiskelijoille ovat tulleet tutuiksi erilaiset verkkokurssit, jotka sinällään ovat hyvä asia, mutta ei säästötoimenpiteenä. Sama surullinen tarina jatkuu sitten yliopistossa opetuksen ja tutkimusrahoituksen vähentämisenä. Haluammeko menettää huippuosaajat ja samalla heikentää Suomen kilpailukykyä?
Sanni Grahn-Laasosen opetusministerikautta ovat leimanneet uudistukset, joita on tehty vauhdilla ja samalla säästetty. Valitettavasti uudistukset on tehty ilman perusteellista vaikutusten arviointia ja pohdintaa, mikä näkyy erityisesti toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa. Grahn-Laasonen puhuu aina mediassa laadun ja sisältöjen tärkeydestä, mutta todellisuudessa laatu ja tasa-arvo ovat pahasti pielessä ja sisällöt vedetty minimiin ja opiskelijat laitettu kotiin ns. itsenäiseen opiskeluun. Todella sydämestäni toivon, että samaa virhettä ei tehdä lukiouudistuksissa ja lukion uusissa opetussuunnitelmissa, joita tehdään kovaa vauhtia.
Näillä koulutusleikkauksilla ovat pitkäkestoiset vaikutukset, jotka näkyvät jo nyt PISA-tutkimuksissa. Suomi on voinut olla ylpeä maailman parhaasta koulutuksesta, mutta valitettavasti näin ei välttämättä ole tulevaisuudessa. Nyt on aika toimia ja palauttaa Pekka Haaviston sanoin koulutusmiljardi, jotta voimme tulevaisuudessakin taata lapsillemme ja nuorillemme laadukkaan, tasa-arvoisen ja maailman parhaan koulutuksen. Vihreiden tavoitteena on lisätä koulutuksen rahoitusta seuraavasti:
– varhaiskasvatus + 155 miljoonaa
– perusopetus + 177 miljoonaa
– toinen aste + 315 miljoonaa
– korkea-aste ja tutkimus + 300 miljoonaa
– jatkuva oppiminen + 65 miljoonaa
– opintotuki + 98 miljoonaa.
Tehdään yhdessä parempi huominen! Me haluamme panostaa koulutukseen, oppimiseen ja tasa-arvoon.
Piila Paalanen, Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, eduskuntavaaliehdokas 2019