3D-mallinnos raakusta
Nokian luonto ry järjesti tiistaina 21.11 Nokian lukion auditoriossa Raakku- ja purotaimenillan. Jyväskylän yliopistosta olivat saapuneet luennoimaan Jouni Taskinen ja Jukka Syrjänen. Taskinen käsitteli raakkua eli jokihelmisimpukkaa ja Syrjänen puolestaan kertoi purotaimenen elinympäristöstä. Kolmen helmen joet-hankkeen tavoitteita oli valottamassa ympäristötarkastaja Kaisa Pieniluoma Hämeenkyrön kunnasta. Raakun kulttuurihistoriaa puolestaan raotti kirjailija Anni Kytömäki. Lopuksi yleisö sai esittää kysymyksiä ja osallistua keskusteluun, ja näin yleisö kiitettävästi tekikin.
Jotta ymmärtäisimme miksi raakusta on tullut erittäin uhanalainen, täytyy meidän tehdä katsaus raakun lisääntymiseen. Raakku tarvitsee lisääntymiseen nuoren purotaimenen tai lohen apua, sillä raakun glokidiumtoukat tarttuvat syksyllä purotaimenen tai lohen kiduksille, jossa ne elävät talven yli. Alkukesästä toukat ovat kehittyneet pieniksi simpukoiksi ja tiputtautuvat joen pohjalle kaivautuen pohjasoraan. Tässä vaiheessa poikasten kuolleisuus on suuri, sillä raakkujokien pohjiin on kertynyt hienojakoista ainesta, joka tekee pohjasta hapettoman tukehduttaen raakun poikaset.
Nokialla raakkua esiintyy Pinsiön Matalusjoessa. Pirkanmaalta löytyy raakkupopulaatio lisäksi Ruonanjoelta ja Turkimusojalta. Tällä hetkellä Turkimusojan raakkupopulaatio on Pirkanmaan ainoa lisääntyvä populaatio. Pinsiön Matalusjoessa raakkujen määrä on pudonnut vuodesta 1999 vuoteen 2012 mennessä lähes puolella. Purotaimenta puolestaan esiintyy Kyyninojassa, Matalusjoella ja Laajanojalla.
Raakun lisääntymisen kannalta ongelmallisen hienojakoisen aineksen kertyminen raakkujokiin on pitkälti ihmisen toimien ansiota. Hienojakoisen aineksen kertymistä jokien pohjiin edistävät muun muassa tehomaatalous, rehevöityminen, vedenotto, jokien muokkaaminen, kaivos- ja muu teollisuus, rantojen suojavyöhykerajojen noudattamatta jättäminen sekä ympäristön muokkaaminen esimerkiksi ojituksilla ja tierummuilla. Myös vaelluskalakantojen väheneminen ja ilmastonmuutos ovat muuttaneet olosuhteita raakun ja purotaimenen lisääntymiselle epäsuotuisiksi.
Raakkukannan säilyttäminen on tärkeää esimerkiksi sen vuoksi, että raakkupopulaatio huolehtii omalta osaltaan vedenlaadusta. Yksi raakku kykenee suodattamaan 50 litraa vettä päivässä.
Raakkujen on myös todettu vähentävän kalojen silmäloisten määrää, sillä raakut suodattavat loisten toukkia. Raakku sylkee osan suodattamastaan ravinnosta joen pohjalle, joten raakun ruokailutottumusten ansiosta hyönteistoukat, jotka toimivat lohen ja taimenen ravintona, saavat ruokaa.
Miten suojella raakkua ja purotaimenta?
Raakku on suojeltu, mutta pelkkä suojelu ei riitä kannan elvyttämiseen vaan toimien avulla pitää mahdollistaa myös raakkujen lisääntyminen. Raakun suojelemisen kannalta olennaista on suojella myös purotaimenta, sillä raakulla ei ole mitään selviytymismahdollisuuksia ilman lohikaloja. Nimenomaan säännöllisesti lisääntyvät kalapopulaatiot ovat tärkeitä, sillä kaloille kehittyy immuniteetti toukkia vastaan, eivätkä iäkkäämmät kalat enää kykene kantamaan toukkia kiduksissaan.
Kun veden laatu huononee, vaikeutuu myös purotaimenen lisääntyminen. Paikallisesti olisi tärkeää esimerkiksi saada vähennettyä Tampereen Veden harjoittamaa vedenottoa Ylä-Pinsiön lähteestä. Luomuviljelyä suosimalla saataisiin vähennettyä jokiin maatalouden seurauksena päätyviä jäämiä.
Lohikaloja kalastetaan Suomessa erittäin runsaasti ja kalastuksen säätely toimiikin tärkeänä osana purotaimenen suojelua ja täten myös osana raakun suojelua. Vapaa-ajan kalastuksessa voitaisiin suosia enemmän pyydä ja päästä-kalastusta. Kalojen nousuesteiden vähentäminen on tehokas tapa turvata kalojen lisääntymistä. Aikuisia yksilöitä voidaan myös siirtää vaellusesteiden yli. Virtavesi- ja purokunnostuksilla voidaan vaikuttaa positiivisesti sekä lohikalakantoihin, että raakkuihin.
Raakun toukilla terästettyjen lohikalojen poikasten istuttamista jokiin on testattu, mutta tämä ei toimi, mikäli pohjan olosuhteet eivät ole pienille raakuille suotuisia. Myöskään pelkästä lohikalojen istuttamisesta ei ole hyötyä, mikäli raakun poikaset eivät pohjan olosuhteissa tule toimeen. On mahdollista istuttaa laboratorio-oloissa kasvatettuja raakkuja jokiin, mutta mielekkäämpää olisi toki muovata jokien olosuhteita niin, että raakkupopulaatiot lisääntyisivät itsenäisesti.
Olennaisinta olisi jatkossa kiinnittää jo kaavoitusvaiheessa huomiota esimerkiksi valuma-alueella tehtäviin toimiin. Vesialueiden suojavyöhykkeiden noudattaminen olisi myös äärimmäisen tärkeää.
Matalusjoen tilanne on siinä mielessä positiivinen, että joen raakkupopulaatio tuottaa toukkia. Mikäli pohjan laatua saataisiin parannettua ja hapekkuutta lisättyä poikasia siis alkaisi luultavasti taas selvitä elossa. Matalusjoella on myös Natura-status. Esimerkiksi Turkimusojalta tämä puolestaan puuttuu.
Hämeenkyrön kunnan sekä Nokian ja Ylöjärven kaupunkien puolentoista vuoden mittaisen Kolmen helmen joet-hankeen tiimoilta on tehty tutkimuksia ja kunnostussuunnitelmia Pirkanmaan raakkujoille. Kunnostussuunnitelmat julkaistaan tammikuussa 2018 ja suunnitellut toimenpiteet toteutetaan jatkohankkeen aikana. Kolmen helmen joet-hanke saa rahoitusta kuntien lisäksi Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastolta ja jatkohankkeelle on haettu rahoitusta EU:n Life-rahastosta.
Huomionarvoista on, että Suomella ei ole lainkaan toimenpideohjelmaa raakkukantojen suojelemiseksi lajin uhanalaisuudesta huolimatta. Raakun ja lohikalojen kaunis symbioosi on osoitus niin luontoäidin nerokkuudesta kuin sen haavoittuvuudestakin.
Elisa Kivistö-Orjatsalo
Nokian Vihreät, Pirkanmaan Vihreiden hallituksen jäsen
Kirjoituksesta on oikaistu vedenottoa koskeva lause. Tampereen Vesi ottaa vettä Ylä-Pinsiön lähteestä, ei Matalusjoesta. Alla Tampereen Veden oikaisupyynto sekä vastauksemme siihen.
”Hei,
Huomasimme, että Nokian Vihreiden verkkosivuilla olevan blogikirjoituksen ”Raakku ja purotaimen Nokialla ja Pirkanmaalla” 24.11.2017 kirjoittajalla Elisa Kivistö-Orjatsalolla on ollut väärää tietoa Tampereen Veden vedenotosta Pinsiössä.
Tampereen Vesi ei ota vettä Pinsiön Matalusjoesta, joten pyydämmekin että kirjoittaja korjaa tämän asian blogikirjoitukseensa.
Pinsiössä sijaitsee yksi Tampereen Veden viidestä pohjavedenottamosta. Pohjaveden ottoon on voimassa oleva vesilupa (3.4.1969). Tampereen Vesi on toiminut Pinsiössä vedenottoluvan mukaisesti jo lähes 50 vuotta. Kyseisenä aikana Tampereen Vesi on pumpannut omalla kustannuksellaan lisävettä Pinsiön Matalusjokeen niin, että virtaama joessa on ollut vähintään vesiluvassa vaaditun mukainen (2000 m3/vrk).
Joen virtaamaa on tarkkailtu säännöllisesti ja siten varmistettu veden riittävyys joessa. Myös pohjaveden pinnankorkeutta alueella tarkkaillaan säännöllisesti ja Pinsiön pohjavedenottamon vedenottoa säännöstellään vedenpinnan korkeuksien mukaan. Tampereen Vesi pyrkii osaltaan edistämään myös Pinsiön alueella parhaillaan käynnissä olevia Geologian tutkimuskeskus GTK:n selvitystä pohjavesialueiden geologisiesta rakenteesta sekä Suomen ympäristökeskus SYKE:n Pirkanmaan raakkujokien ympäristövirtaamaselvitystä.
Kiitokset,
Ystävällisin terveisin,
Liisa Mustaniemi
laatujärjestelmävastaava
Tampereen Vesi”
Suomen Luonnonsuojeluliiton kanta on, että pohjaveden ottaminen alueelta nykyisissä määrin madaltaa joen vedenpintaa niin, että veden määrä joessa ei ole jokihelmisimpukkapopulaation kannalta riittävä.
Vedenottolupa Tampereen Vedelle on myönnetty lähes 50 vuotta sitten sen aikaisilla tiedoilla ympäristöstä ja ihmisen toiminnan vaikutuksista ympäristöön.
Nokian Vihreät kannattaa Suomen Luonnonsuojeluliiton näkemystä, että vedenottolupa tulisi tarkistaa ja määritellä uusiksi nykytietämyksen valossa.
-Elisa Kivistö-Orjatsalo, Nokian Vihreät, Pirkanmaan Vihreiden hallituksen jäsen